Matalalentoa, ylennyksiä ja Ansan paluu

Melkoista matalalentoa on ollut viimeinen viikko, eikä siitä ole oikein kunnon muistikuvia. Joten on ollut sellainen unenomainen abstraktin puskeminen olo...
Koirilla on ollut ilmeisen samanlainen fiilis; Ansa on ainakin ollut ihan pihalla! Miten sitä onkaan niin sokea omien koiriensa suhteen. Vaikka Miina ei ollut kummankaan juniorin bestis, oli se varmaankin turvallinen ja vakaa Äitee. Eihän se koskaan kurmuttanut nuorisoa, ja oli äärettömän pitkäpinnainen Ansankin ylenemisyrityksille aikanaan. Nyt kun kivijalka on poissa, meinasi nuorison maailma romahtaa. Etenkin Ansan. Nyt ei ollutkaan vakaata Miinaa näyttämässä mallia jännittävissä tilanteissa. Eikä kukaan edes käske juoksemaan kilpaa, tm. yhtä älykästä.
Miinan ollessa poissa, ensimmäinen viikko oli hyvin hiljainen. Kimin vahtimisvimmaa lukuunottamatta, joka tosin oli ylimitoitettua. Varmaan epävarmuutta sekin. Ansaa sai taas kirjaimellisesti vetää perässä lenkeillä. Ihme että taippari meni läpi...
Vähitellen alamme kaikki toipua. Ensimmäinen ilonaihe oli Kimin valiotuminen Järvenpään näyttelyssä viime sunnuntaina. Tuomarina oli Ritva Raita, joka sanoi ensimmäiseksi menessäni kehään konstaapelin kanssa: " Onpas se komea!" Mitäpä siihen muuta kuin toteamaan, että: "Kiitos! Niin minunkin mielestäni." :o) Kimi oli sitten myös ROP. Se oli ensimmäinen näyttely sen täytettyä 2 vuotta, joten ei huonosti. Sovittiin, sitten Kimin kanssa, että se saa ylennyksen. Se on nyt Vanhempi konstaapeli. Mielestäni ei voi heti hypätä ylipäälliköksi, eli Miinan saappaisiin, vaan protokollan mukaan edetään ;o)

Ansa puolestaan alkoi osoittaa alkuviikosta piristymisen merkkejä. Maija-uuhen uhitteluista huolimatta uskaltautui laitumellekin. Ilmoitin sen sitten Paimennuskoulun harjoituksiin torstaiksi; jospa saisi sieltä hieman itseluottamusta kilteiltä lampailta. Alku ei näyttänyt lupaavalta, sain taas kiskoa sen aitaukseen. Mutta sitten se vaan lähti toimimaan. Etenkin kun eka harjoitus oli Ansalle helppo ja antoisa. Katras piti kuljettaa pois aitauksesta kahden portin kautta (toinen oli kiinni). Portit ei ole meille helppoa, koska Ansa ei aina tottele paikallaoloa, ja koska ei ole viime aikoina kestänyt käskemistä. Mutta nyt totteli hyvin ja sain avattua portin rauhassa.
Kuljetuksen Ansa osaa hyvin, joten lampaiden kuljetus laitumelle syömään parin sadan metrin päähän sujui ongelmitta. Sitten odoteltiin hetki, että katras syö, ja sitten takaisin aitaukseen. Se meni tosi hyvin! Saatiin molemmat rutkasti itseluottamusta onnistuneesta harjoituksesta :o)
Seuraavaksi päätin koittaa lampaiden kujaan ajamista. Se on vaikeaa, koska a) Ansa ei siis jää paikalle kun sanon ja b) poispäin-ajoa ei osata kunnolla. Mitään ei opi, jos ei aseta tavoitteita. Mutta niin oli onnistunut edellinen harjoitus antanut Ansalle luottamusta ja intoa, että alkuhaparoinnin (lue: ohjaajan tielläoleminen ja väärä ajoitus yms.) jälkeen Ansa kuljetti lampaat kujan läpi 3 kertaa oikein hyvin. Vitsi! Olin niin tyytyväinen, ja näytti Ansakin olevan :oD
Ansa is back!
Siitä innostuneena ilmoittauduin sitten juhannus-sunnuntain Ranchi-kisaan....

Niin se matalalento päättyi eilen Svenssonin agility-harjoituksiin. Tuurasin Maiccua heidän harkoissa tähtäimenä Agirotu. Oli oikein mukavaa taas pitkästä aikaa juosta ja ohjata. Svensson on toki erilainen kuin Äitee oli, ja erilainen kuin Ansa, mutta helppo ohjata. Meillä oli oikein ihanaa! Ihmeen hyvä kuntokin mulla on, vaikken ole aksannu tosissani varmaan vuoteen. Parin viikon päästä viimeistään on taas Svenkka-harkat :o)

Kyllä me siis tästä toivutaan, vaikka välillä pala nouseekin kurkkuun...