JAZZILAISET




torstai 17. kesäkuuta 2010

Lomaa ja hyttysiä

Eka lomaviikko kohta takana. Ei mitenkään rennosti alkanut.... Käväistiin Lylyniemessä mökillä pitelemässä sadetta ja syöttämässä hyttysiä. Niitä oli siellä taas ainakin tsiljoona! Musta pilvi odottamassa, kun astuu pihalle. Ansa ja Kimikin on ihan paukamilla ja ruvilla.
Yksi ilon aihe sentään löytyi. Oman rannan lisäksi oli Luomen puoleiselle lahdelle tehty metsätie talvella puiden kaatoa varten. Ja siellä on ihana matala hiekkaranta! Ansa nautti uimisesta ja hiekassa pyöriskelyistä. Kimin uskaltautui kastelemaan mahansa :o)
Tiistaina saatiin hyttysistä vähän eroa, kun kävin Jämsässä moikkaamassa isää ja Leenaa sekä Saimi-taimia :o) Saimi kaipasi kampausta; siinä vierähtikin sitten toista tuntia kun avasin kevään takut pois. Leenalla ei voimat oikein riitä kunnon kampaamiseen, ja isä on liian hentomielinen ;o) Mutta taas pääsevät puoli vuotta helpommalla, seuraavaan karvanlähtöön.

Nyt pestään pyykkiä ja valmistaudutaan partisten paimennusleiriin. Kesän kohokohta! Kunpa säät vain suosivat.
Kiminkin piti lähteä mukaan hengailemaan, mutta Konstaapeli pääseekin hoitoon ja naisiin ;o) Osaisipa vaan käyttäytyä hyvin ja hurmata tuleva morsian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti