JAZZILAISET




torstai 12. toukokuuta 2011

Kaksi viikkoa ja risat




Tänään katselivat jo hetken pentulaatikon reunan yli. Taitaa olla kohta aika vaihtaa isompiin tiloihin, ennen kuin vaihtavat itse.
Kaikilla pennuilla on nyt omat kodit odottamassa malttamattomina pikku piran.... eiku heelereiden saapumista :o)

tiistai 10. toukokuuta 2011

Pennut kasvaa

Eilen punnitsin pennut ja huimaa vauhtia kasvavat. Ilmankos Sawa syö kuin hevonen, ainakin 4n edestä :o) Pojat on jo yli 800 g ja tyttö tulee perässä vähän alle 800g.
Kaikilla aukesi silmät viime viikonlopun aikana, ja laatikossa on havaittavissa lisääntyvää aktiivisuutta. Hieman jo maistelevat toisiaan, ja pysyvät hereillä jonkun aikaa syötyään.
Aktiivisuus saa myös muut koirat kiinnostumaan laatikon tapahtumista. Noh, Ansaa kiinnostaa lähinnä Sawan ruoka. Kimin tekisi vähän mieli kurkistaa laatikkoon, mutta kun alle 1,5 metrin päästä alkaa tulla jo kiukkuista rutinaa, niin ei ihan uskalla lähemmäksi. Liinaa ei lasketa edes niin lähelle; just ja just saman huoneen puolelle. Vaikka Liina vaan katsoisi, ihan vähän vaan ;o) Toisaalta, ei mene kauaa kun Sawa mielellään antaa leikitysvuoron jollekin muulle.

Pauliina on laittanut kuvia pennuista omille sivuilleen ja FBhen. Käykääpä kurkkimassa.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Pennut jo 9 päivää





Pennut kasvaa hyvin ja Sawa on superäiti. Ensimmäiset päivät oli kovasti kiinni pennuissa, ja sitten se petaaminen oli ihan kaoottista kolme päivää. Mutta kun maito nousi ja jälkipoltot helpottivat, niin saimme kaikki viimein nukkua. Nyt Sawa käy jo pitemmillä lenkeillä, jotta jaksaa taas hoitaa pentuja ja syödä, paljon.
Seuraavaksi odotellaan silmien avautumista :o)
Kuvia laitan ja kirjoitan aina kun tämä nettiyhteys vain toimisi.....