Himot ne on heelerillä

Voi meidän Konstaapelia! Ansan juoksu on edennyt siihen vaiheeseen, ettei meinaa mies housuissaan pysyä. Eiliseen asti oli suhteellisen rauhallista eloa, porttien kahta puolta. Ihme sinänsä; ei piippausta tai muutakaan metelöintiä. Ansa ottaa rauhallisemmin, eikä makaa kaiken aikaa portin takana tuoksumassa.
Eilen sitten Ansan lähdettyä lenkille, Kimi istui ikkunan ääressä ulvomassa, kilvan Palosen pasuunan soiton kanssa. Tänään onkin ollut pitelemistä. Se on kuin saippuapala, luikahtaa tilaisuuden tullen Ansan luo. Onnistui jopa ylittämään 60 cm korkean portin, tosin käytti apuna sohvan käsinojaa.
No, enää pari päivää niin polte helpottaa, ehkä.

Mutta Miina voi paljon paremmin! Kokeilin eilen asentotunnot ja etujalassa en huomannut mitään hidastusta enää, takajalka on vielä hidas palautumaan, mutta parempi. Eilen se pääsi pitkästä aikaa metsään Kimin ja minun kanssa. Uskaltauduin laskemaan sen vapaaksi, kun ajattelin ettei Kimin kanssa riehaannu.... miten huonosti sitä koiransa tunteekaan :/ Miina villiintyi aivan mahdottomaksi! Siken sheltitkin innostuivat, vaikkeivat yleensä uskalla juosta Miinan kanssa. Kaiken lisäksi Miinalta tuntui hukkuneen korvatkin. En voinut kuin katsella sen juoksemista ja haukkumista, ja odottaa. Ajattelin, että kotona sitten nähdään miten kävi.
Eipä tuo kipeämmältä, jäykemmältä tms. vaikuttanut olevan. Hyvä niin. Miina on koira, jolle on mahdoton keksiä muuta ajanvietettä kuin fyysinen rasitus. Agility on ollut sen juttu. Nuorempana haku-harjoituksissakin se luotti aina enemmän jalkoihinsa kuin nenäänsä. Jäljestämisestä se ei ole tajunnut koskaan mitään: Yök! ruokaa MAASSA!
Tänään pääsi sitten Pekan ja Kimin kanssa ns. normaalille lenkille. Jaksoi ihan hyvin kotikulmille asti, tulivat sitten rauhallisemmin loppumetrit.
Kaipa sen on saatava juosta. Kontrolloidaan mikä voidaan ilman, että pää hajoaa. Loppu on korkeimman käres...

Sairaseläkettä ja oikeita töitä

Miinalla petti jalat sunnuntaina. Järkyttävä tilanne! Kaikki kauheat muistot cardiganien selkävaivoista kaivaitui esiin :( Pääsi se sentään itse ylös houkuttelujen jälkeen, ja urhoollisesti käveli horjuen sisään. Onneksi kotona oli kipulääkettä koirille, nappi huuleen ja BoT päälle.
Maanantaina aamulla töissä sitten Eeva tutki Miinan kliinisesti. Toisen takajalan asentotunto on kovasti hidastunut, toisen etujalan myös. Selvää aristusta lannerangassa, kotona aristi myös niskaa.
Ajat sitten olen päättänyt, ettei koirillemme enää tehdä yhtään isoa luu/selkäleikkausta. Siispä magneetti- tms. kuvat ovat turhia; hoito on kuitenkin konservatiivinen. Nyt lepoa ja kipulääkkeitä, viikon kuluttua katsotaan missä mennään.
Lääkkeet tuntuvat sopivan hyvin. Miina jaksaa kävellä lyhyitä rauhallisia lenkkejä. Onneksi toinen lääke väsyttää, muuten levossa pitäminen olisikin melko hankalaa. Äitee kun ei valita!
Tosiasia vaan taitaa nyt olla se, ettei siitä enää agilityyn ole. En ainakaan uskalla riskeerata.

Ansismus oli tänään taas paimennusharkoissa. Ihanaa kun päästiin viime viikolla jo ulos laitumelle. Viime viikollakin meni oikein hyvin, ensin 8 lampaan kuljetusta jne avoimella laitumella, sitten niitä taisi olla 30. Ansalla ei näissä hommissa näytä olevan mitään ongelmia. Ensivaikutelmasta huolimatta. Jouduin melkein raahaamaan sen laitumelle, siellä kun "huudettiin" -huoh! Juoksun aikana sillä on aina ihan kummia päähänpistoja.
Tänään ei tarvinnut raahata laitumelle :) Ensin tehtiin isossa pyöröaitauksessa pois päin-ajo harjoitusta. Se ei mennyt ihan putkeen. Minä en osaa ohjata sitä, ja Ansan kovalevy täyttyi aika pian. No, kuljeteltiin ja haettiin sitten virkistykseksi.
Toisessa harkassa otettiin lampaat aitauksesta, kuljetettiin avoimelle laitumelle. Siellä vähän hakua ja kuljetusta, ja takaisin aitaukseen. Ansa teki taas omistajansa erittäin ylpeäksi! Tämä ohjaaja nimittäin kaatui siihen ainoaan aitaan, joka oli aitauksen vieressä, selälleen. Lampaat totesivat tilaisuutensa tulleen, ja koittivat pinkoa navetalle. Mutta hienosti Ansa otti ohjeet vastaan ruohonjuuri tasoltakin ja Zakkan avulla sai karkulaiset takaisin ohjaajalle, joka oli päässyt sentään omin avuin ylös.
Hieman jännitti se häkittäminen, koska minä en osaa sitä ja lampailla on kova veto aitauksen ohi kohti navettaa. Mutta tässä asiassa Ansa on ihan Pro! Juuri oikeassa paikassa ja oikealla paineella se luotsasi ne aitaukseen. Vitsi ;D Eipä suotta toiset sano siitä Ansismus Ensimmäinen!

Lappeenrannasta terveisiä

Ajelin eilen koirien kanssa Lappeenrantaan ja takaisin, se tekee yhteensä 580 km.... Mutta kun ei ollut kauhea kiire niin mikäpä ajellessa.
Sawalle ja Kimille oli varattu silmätarkastus saman vierailun yhteyteen. Molemmat saivat edelleen terveen paperit. Kimin silmät ok, ppm:t tallessa (mihinkäs ne sieltä häviäiskään). Sawan tilanne ennallaan, ppm:t ennallaan ja molemmissa lasiaisissa vähäistä rihmaisuutta edelleen. Linssit kuitenkin terveet saumoineen, kuten lääkäri totesi :)

Sitten kurvattiin takaisin Marin luo, jonne Ellakin oli jo koulusta ennättänyt, ja pojat tietty. Onhan siellä melkoinen vilske; kolme kouluikäistä poikaa ja niiden kaverit. Kuusi koiraa ei tuntunut enää siinä missään. Marilla on siis 2, Ellalla tällä erää kotona 1 ja minun 3. Tosin Lyyti-ranskis joutui olemaan eristyksissä, koska oli juoksussa.
Käytiinkin Ellan ja koirien (paitsi Lyyti) kanssa lenkillä sillä välin kun Mari kuskasi poikia paikasta toiseen harrastuksiin yms. Pikkuinen Kipi-kiinanharjakoira, 10 kk, alkoi lenkin aikana jo tottua Kimin lähentelyihin. Partiksista se ei näyttänyt olevan millänsäkään. Hauska pikkukoira :)

Vein Ellalle desinfiointi-ainetta ja muita tarvittavia puhdistusvälineitä hänen upouusia tatuointivälineitä varten. Siinä sitten ihmeteltiin niitäkin.
Ella näytti myös koulutöitään. Ei voi kun todeta, että tosi hienoja maalauksia, valokuvia ja graafisia töitä tytär osaa tehdä! Tosi hienoja ja taitavia!

Kotimatkalla oli mukana väsynyttä sakkia. Täytyisi näköjään muuttaa vähäksi aikaa kerrostaloon, niin koirat oppisivat käyttäytymään paremmin. Oma piha näköjään antaa myös omat luvat ;)

Nyt vaan odotellaan Sawan juoksua, että nähdään taas.

Pääsiäistä

Nyt on pakko vihdoin viimein avata uusi blogi! Pääsiäinen on ollut mitä mahtavin, jos ei lentsua lasketa mukaan.
Ansan kanssa oltiin partisten paimennusklinikalla Somerolla Pitkäperjantaina. Jälleen kerran ei voi omistaja kuin ihastella koiransa taitoja. Minna ja Pertti Kellomäki ottivat nämä kuvat ja YouTubeen on tulossa myös Pertin ottamaa videota. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa :)

Ja tänään Lappeenrannan näyttelyssä pikku heeleri-neitimme Sawa, Traqdean Yells Jazz, oli PN1, sai sertin ja oli VSP! JEE! Eipä osattu odottaa, se kun napsii yleensä H:ta keveytensä vuoksi. Mutta se osaa käyttäytyä hienosti ja esiintyy edukseen. Hienoa Mari ja Sawa!