PAIM-E

Jossain innostuksen vallassa ilmoittauduin Ansan kanssa näihin "uusiin" virallisiin kokeisiin. Heinäkuussa sopivasti lomaa, joten matka Vehmersalmelle ja takaisin ei tuntunut kauhealta; etenkin kun Dave lupasi kyydin :o)
Koe ei vaikuttanut vaikealta luettuna, mutta katsottuani Taffyn ja Breen harjoitus-videoita samaisesta kokeesta, alkoi hieman jännittää. Vaikka hienosti Taffy tekee, kuten Breekin.
Perjantaina illalla myöhään Vehmersalmella sateen yltyessä telttaa pystyttäessä mieli ei ollut kovinkaan korkealla.... kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin!
Yö meni ihmeen hyvin, vaikka kukot kiekuivat aika ajoin, hanhet töräyttelivät ja läpsyttelivät teltan vieressä. Sade sentään loppui aamuun menessä. Ansa oli ensimmäistä kertaa teltassa, mutta ei tuntunut sitä viidakon äänet haittaavan, vaan kuorsasi alustallaan tyytyväisenä.
Edellisen illan huono tuuli ja jännitys oli poissa. Lähtöjärjestyksen arvonnassa sain hyvän numeron, 5!       Koerataan tutustuttaessa jännitti vain vähän ja tuli itsevarmempi olo; siinä ei ollut kuin yksi kohta, joka voi tuottaa ongelmaa eli häkistä otto. Muuten se oli ihan tavallista "työtä" pitkine kuljetuksineen. Kuljetukset Ansa osaa.
Taffy oli meistä ensimmäinen, ja suoritti radan Daven kanssa tosi mallikkaasti alusta loppuun. Dave taisi muistaa hengittää välillä ;o) Sitten kohta olikin meidän vuoro aloittaa. Ansa tuli innokkaana töihin ja suunnisti kohti häkkejä. Avasin portin ja pyysin sen sisään, ja sitten se mitä pelkäsin (tai osasin odottaa) tapahtui, ensimmäisenä ollut uuhi löi Ansalle jalkaa, ja Ansa päätti säästää nahkansa ja poistui paikalta. Suljin portin ja hain sen takaisin... ja sama uudestaan. En halunnut antaa periksi, vaan käskin sitten jo napakammin sitä jäämään ja otin itse lampaat ulos. Jalkaa polkeva jäi, mutta jääköön. Muut tulivat tosi helposti ihmisen luo, kunhan koira oli edes näköpiirissä.
Loppu olikin helppoa. Porteille kuljetus kolme kertaa, välissä yksi silta, yksi pysäytys ja laidunnus, ja takaisin. Portit ja silta menivät todella hienosti omasta mielestänikin. Ansa laittoi lampaat hienosti takaisin häkkiin, jopa mennen sisäpuolelle :o)
Kokeesta jäi oikein hyvä mieli, eikä vain siksi että läpäistiin se. Vaan siksi että koe on hyvin oikean työn oloinen. Pisteitä menee jos koira ei tottele yhtään tai ei tee itse töitä. Lampaiden turhasta näykkimisestä vähenee tietysti myös, mutta esim. itsepäisen jököttäjän käskemisestä ei rangaista.
Lotta videoi kaikkien meidän kolmen suoritukset, niitä odotellessa :o) Niin ja Liinan sisko Bree suoritti myös kokeen hyväksytysti, nuorimpana koko viikonlopun porukasta. Ja sunnuntaina Liinan veli Saku suoritti hyväksytysti taipumuskokeen :o)  Partiksessa on ainesta!

Ansan uimakoulu edistyneemmille

Käväisimme mökillä Keski-Suomessa. Nyt pitää oikein miettiä, missä se niinkuin oikeasti nykyään on; kaikenlaisten kuntauudistustusten jälkeen. Ensin se oli vain mummola, sitten kun jotain ymmärsi niin Lylyniemi, joka on Koskenpäällä. Sitten liitettiin Jämsänkoskeen, mutta taitaa nykyään Jämsänkoskikin olla Jämsää. Vähän hullua, kun Jämsään on kuitenkin 40 km, ja Jämsänkoski päättää veden korkeudesta juoksuttamalla vettä, tai ei. Järvi sentään on pysynyt Uuttanana :o)
Lauantai olikin tosi lämmin, ja saatiin tehtyä mitä pitikin. Laituri paikalleen ja koirat harjattua ulkona. Liinan mielestä harjaukset olisi voinut sivuuttaa, koska Ansan uimakoulussa on paljon kivempaa!

Lampaita laitumella, tyynyssä ja unissa

Kesän tulon tietää siitä, että ei ole koskaan kotona sisällä, ainakaan siivoamassa. Jos ei ole töissä, niin sitten ulkoiluttamassa koiria lampailla tai ilman :o)
Pikkupässit tulivat laitumelle toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Puuhaa niiden vuoksi onkin sitten riittänyt! Heti seuraavana maanantaina olivat säikähtäneet jotain ja puskeneet itsensä aidoista läpi. Sain soiton töihin, että karitsoja karussa tiellä asti. Onneksi oli rauhallinen päivä töissä, joten hyppäsin autoon ja kaasutin kohti Lohjaa. Samalla soitellen neuvoja löytäjille ja apujoukkoja haalien, ja tietenkin tärkein piti saada paikalle, Ansa.
Ei voi kun ihmetellä koiransa taitoa lukea jopa vauhkoontuneita eläimiä. Juuri kun luulimme saaneemme ne toisten luo, niin pinkaisivat metsään. Ansa jäljitti ne, ja sitten Krisse jo huutelikin, että täällä ovat.
Tosin suuri apu oli myös naapureista, Krissestä ja Upasta, jotka toimivat esteinä, porttivahteina ja kantajina. Meistä tulee vielä Krissen kanssa hyviä paimenkoiria, kunhan laitetaan kunnon kengät Krissellekin jalkaan ;oD
Ilman Ansaa en tiedä miten olisimme ne saaneet alalaitumelle ehjien aitojen taakse. Ne kun eivät tulleet edes leivän perässä, vaan pinkoivat  kohti ylälaidunta ja tietä; sinne missä äitit on.... Koiran nopeus ja tottelevaisuus tuottivat lopulta tuloksen ja saimme ne muiden lampaiden luo. Upa uhrautui ja kantoi yhden aivan uupuneen texel-mixin aitaukseen. Päivä oli lämmin ja pikkuiset olivat olleet hädissään useamman tunnin.
Loppu hyvin kaikki hyvin! Laitumella riittää ruokaa kaikille ja ovat hyvin tottuneet koiriin ja ihmisiin.
Liinakin on oppinut paljon uusia asioita, ja minä Liinasta. Rohkeutta siltä ei ainakaan puutu. Nyt ei enää harjoittele vain Ansan opastuksella, vaan tehdään kahdestaan kuljetuksia ja poispäin ajoja.
Kimikin pääsi tänään pitkässä liinassa hakemaan pässejä kauralle :o) Ihan eivät pässit sitä ymmärrä, mutta oppivat ajan kanssa. Konstaapeli oli niin ylpeä työstään vielä kotonakin, että piti Pekalle oikein tohottaa ;o)